Friday, September 17, 2010

Yrttitarhan antimia

Keväällä ryhdyin viljelijäksi ja pistin pystyyn oman yrttitarhan kotimme kuistille. Ryytimaan virkaa päätyi ajamaan aatamin aikainen mansikkaruukku; siihen oli kätevää laittaa rosmariinit, timjamit ja korianterit omille pikku parvekkeilleen ihailemaan kesän etenemistä. Ruukun katolle istutin ruohosipulia ja tilliä.

New Yorkin kuuma kesä ei kohdellut yrttejäni kaikkein armollisimmin, mutta ne selvisivät kuitenkin hengissä aika ajoin pätsiksi muuttuneessa kasvupaikassaan. Nyt olisikin sitten lähiviikkoina ajankohtaista siirtää yrtit keittiön lämpöön, jotta voin pitkin talvea niittää satoa kokkailujani maustamaan.


Photobucket

Toki yrttejä saa kaupastakin, alla on kuva parhaaksi havaitsemastani säilytyspaikasta ja tavasta. Kotikutoisen kasvihuoneeni kattona toimii muovipussi, jossa on reipas ilmareikä. Yrtit seistä jöllöttävät vesitilkassa; vettä yritän muistaa lisäillä päivittäin jotteivät pääse kuivumaan, toisaalta liian suuri vesimäärä saa varret lötkistymään ja pahimmassa tapaksessa homehtumaan. Jos varret alkavat pukata juurta, voi ne kätevästi istuttaa ruukkuun. Ja Suomessahan yrtit taidetaan myydä valmiiksi ruukuissa, joten mikäpä sen helpompaa. Kumpa täälläkin!

Tuota salviakuvaa katsellessani havaitsin kuinka likaiset keittiöni ikkunat ovat, täytyneekin tästä tarttua rättiin ja ryhtyä ruutuja luuttuamaan.


Photobucket

No comments:

Post a Comment