Saturday, January 14, 2012

Ja taas leipälootaa

Edellinen bread pudding kokeiluni innosti jatkamaan valitulla jälkiruokalinjalla. Ylitäyteen pakastimeemme oli kertynyt läjäpäin croissantteja, niistä päätin pyöräyttää Suomen vieraillemme leipävanukasta jälkiruoaksi. Ohjeen hain googlettamalla, päädyin suosikkikokkini Ina Gartenin reseptiin, jota totta puhuakseni en olisi kokeillut mikäli kyseinen ohje olisi ollut jonkin muun postaama. Reseptiä lukiessa ei nimittäin vaikuttanut uskottavalta että aineksista saisi aikaan mitään überherkullista. Vaan syntyipä hyvinkin, parhaat makunautinnot tuntuvat valmistuvan yksinkertaisista aineksista. Less is more!

Croissant Bread Pudding
  • 3 kananmunaa
  • 8 munankeltuaista
  • 1.2 l  (5 kuppia) maito-kerma sekoitusta  (pistin puolet maitoa, toisen puolen kuohukermaa)
  • 3.6 dl (1 1 / 2 kuppia) sokeria
  • 1 1 / 2 tl vanilja uutetta
  • 6 croissanttia, mieluiten kuivahtaneita
  • 2.4 dl (1 kuppi) rusinoita (käytin rusinoiden puutteessa hienonnettuja luumuja, sopivat hyvin vuodenaikaan)
Kuumenna uuni 175 C/ 350 F asteeseen. Sekoita kananmunat, keltuaiset, kerma-maitoseos, sokeri ja vanilja. Halkaise croissantit kahtia vaakasuunnassa. Voitele n. 24 x 38 cm uunivuoka, laita astiaan viipaloitujen croissanttien pohjat, lisää sitten rusinat (luumut), sekä croissantien yläosat (ruskea puoli ylöspäin). Varmista että rusinat (luumut) jäävät piiloon kerrosten väliin, jotteivät pala paistamisen aikana. Kaada munamaitoseos croissanttien päälle ja anna liota 10 minuuttia, painaen kevyesti.

Aseta uunivuoka isompaan, kuumaalla vedellä täytettyyn uunipannuun, veden tulee peittää paistovuoan reunoja  noin 2-
3 cm verran. Peitä uunivuoka alumiinifoliolla siten, että se ei kosketa vanukasta. Leikkaa muutamia reikiä folio, jotta höyry pääsee poistumaan. Paista 45 minuuttia. Poista folia ja paista toiset 40-45 minuuttia tai kunnes vanukas kuohahtaa ja munamaitoseos on jähmettynyt. Poista uunista ja jäähdytä hieman. Tarjoile lämpimänä tai huoneenlämpöisenä. Nam!

1 comment:

  1. Kyllä sinulla on ideoita! Hyvä juttu käyttää croissantteja. Pikaista paranemista! Flunssa voi olla niin rasittavaa.

    ReplyDelete