Friday, January 13, 2012

Uusi ystäväni Bok Choi

Ostelen silloin tällöin raaka-aineita, joiden mausta saati kokkaamisesta en juurikaan tiedä. Ruokakaupassa silmiini on jo pidemmän aikaa pistänyt vihanneshyllyn vihreät nyytit, joiden kaupallinen myyntinimike täällä USA:ssa on Bok Choi. Jos joku osaa kertoa vihanneksen suomalaisen nimen, otan tiedon kiitollisena vastaan (latina-suomi sanakirja kääntää brassica chinensis'n kiinankaaliksi, mutta kyseessä on eri vihannes). Päädyin ostamaan aimo nipun Baby Bok Choita.

Bok Choi kuuluu googletusteni mukaan kaalin sukulaisiin, sekä maku että koostumus ovat samankaltaisia. Vihanneksen suosio perustuu maun lisäksi sen erinomaiseen ravintokoostumukseen; alhainen kalorimäärä yhdistettynä vitamiinien ja hivenaineiden kaartiin.

Valmistin lounaan about seuraavalla reseptillä:

  • 3 rkl seesamiöljyä
  • 1 iso sipuli
  • 2 porkkanaa suikaloituna tikuiksi
  • hieman suolaa
  • noin puoli kiloa baby bok choyta huuhdeltuna*
  • n. 300 g (3/4 paunaa) parsakaalin kukintoja siivuina
  • loraus soijasoossia
  • 2 rkl agave siirappia tai sokeria/hunajaa
  • 1-2 dl (1/2 - 3/4 kuppia) cashewpähkinöitä, paahdetuina erillisellä pannulla
Kuumenna seesamiöljy wokissa höyryäväksi, lisää porkkanat ja ripaus suolaa, jotta ylimääriset nesteet irtoavat. Laita cashewt paahtumaan erilliselle pannulle ilman rasvaa, paahda kunnes saavat hieman väriä. Lisää seuraavaksi sipulit. Kun porkkanat ja sipulit alkavat olla kypsähköjä lisää siivutettu parsakaali sekä baby bok choyn valkoiset varret, lisää lopuksi silputut lehdet. Sekä parsakaali että bok choy kypysvät nopeasti, älä ylikypsennä jotta lopputuloksesta ei tule lötkö vaan sopivan rapea. Lisää loiraus soijaa sekä agave siirappia/hunajaa tai sokeria + yhdistä paahdettuihin pähkinöihin. Nauti noin heti, ruoka lötkistyy myös seisoessaan.

* Baby bok choyn saa helposti huuhdeltua siten, että leikkaa niput pitkittäissuunnassa kahtia, jolloin vihanneksen ydin paljastuu (samaan tapaan kuin purjossa). Huuhtele hyvin, jotta mahdolliset multakokkareet irtoavat. Silppua valkoiset varret poikittain ja lehdet parhaaksi katsomallasi tavalla.

P.S. Sittemmin oivalsin, että olin vihannesta syönyt useamman kerran, se on kiinalaisen keittiön perusraaka-aine. Suikaloidut varret muistuttavat kypsennettyinä kovasti sellerin varsia ulkonäöltään, joskin maku on täysin erilainen.

2 comments:

  1. Bok Choy on suomeksi pinaattikiinankaali, niin hullulta kuin se kuulostaakin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suurkiitos!! Tosiaan mielenkiintoinen nimi :)

      Delete