Sunday, February 5, 2012

Dajmia kotikonstein


Nyt kun IKEA on lopettanut Marabou’n Dajm –myynnin ja oma varastoni on päässyt loppumaan, päätin kokeilla kuinka Dajm suklaa onnistuu kotikonstein. Tuli ihan hyvää, vaikka tietty jälkimaku jäikin uupumaan, saattoi johtua käyttämästäni siirapista. Aion tätä resepiä kehitellä etiäpäin, eli päivityksiä seurannee. Jonkin aikaa kuitenkin näillä eväillä.

Pula-ajan Dajm
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vaaleaa siirappia*
  • 1 tl kaakaojauhetta
  • 1 ½ dl hienoa sokeria
  • 50g mantelilastuja murskattuina (käytin hienoksi jauhamiani kokonaisia)
  • 100 grammaa maitosuklaata

Varaa kaikki aineet valmiiksi mitattuina, voitele leivinpaperi. Ruskista sokeria paksupohjaisessa kattilassa kunnes se karamelloituu vaaleaksi, läpikuultavaksi soossiksi. Jos käytössäsi on makeislämpömittari, tulisi sen näyttää n.
150 C astetta. Lisää siirappi, kaakaojauhe ja mantelilastut (käytin rouhetta). Seos jymähtää ens alkuun, mutta muuttuu taas juoksevaksi, lisää lopuksi voi sekoittaen.

Levitä taikina voidellulle leivinpaperille. Anna jähmettyä minuutti- pari minkä jälkeen viiltele massaan railoja, joita pitkin valmis massa lohkotaan. Anna jäähtyä täysin ja riko paloiksi.

Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Mikrossa 30 sekuntia kerrallaan sulatettua suklaata ei kuulemma tarvitse temperoida, eli se säilyy ilman että suklaan pinta vaalenee sameaksi. Meillä suklaa ei ole koskaan säilynyt syömättä niin pitkään, että olisin päässyt testaamaan pitääkö paikkansa.
Dippaa karamellipalaset sulatetussa suklaassa ja laita voipaperin päälle kovettumaan, siirrä jääkaappiin tai pakkaseen jäähtymään.

*Käytin keitokseen Light Corn Syrup'ia, mutta sehän ei siis ole "oikeaa" siirappia. Seuraavalla kerralla aion korvata osan blackstrap molasses –siirapilla, niin tulee namiin enemmän takapotkua!

6 comments:

  1. Voi kyllä sinä osaat! Ihanan näköistä, mikä loistava idea. Täällä myydään just viimeisiä Dajm pakkaauksia Ikeassa, sitten on loppu slut.

    Tuulevi, nyt mukaan blogini huulipuna galluppiin! On postauksen "It´s a lipstick jungle" alla. Sinulla on varmaan aina ihanan kiiltävät huulet! Voin kuvitella!

    ReplyDelete
  2. Tuulevi, nyt minä piinaan sinua taas! Käy katsomassa haaste sinulle blogissani!

    ReplyDelete
  3. Hei vaan!
    Eksyin blogiisi Sofian kautta blogista At Home with Sofia. Liityinpä samalla lukijaksi :)
    Hyvää tiistaita

    ReplyDelete
  4. @Sofia, hui, olen ollut reissussa ja koneetta melkein viikon, piipahdan heti kun kerkeän (nyt täytyy taas juosta). Parempi myöhään... :))

    @Erica, mukavaa kun liityt seuraamaan blogiani! Pitääkin katsastaa "Valkoiset unelmasi" pikimmiten!!

    ReplyDelete
  5. Voi miten harmillista, että Ikea myy enää vain omia tuotteitaan! Olin ihan pettynyt, kun viimeksi Suomen-reissullani kävin siellä. Noh, onneksi näistä koti-dajmeista on jotain iloa, itsekin olen joskus tehnyt. Nam!

    Hauska blogi muuten sinullakin :)

    ReplyDelete
  6. @Anna; tuo iKEAn päätös omiin tuotteisiin siirtymisestä oli kyllä ikävä kolaus. Mukavaa kuulla, että blogini on mieleen!

    ReplyDelete