Sunday, September 26, 2010

Lauantai-illan savu-show

Minä pidän savun mausta! Savustetut leikkeleet, kalat ja juustot ovat jostain syystä erityisen mieluisia, vaikka nykytiedon mukaan savustus ei olekaan ihmiselle se kaikkein terveellisin ruoan valmistusmuoto, jopa päin vastoin.

Lauantai-iltamme ateria noudatteli savuteemaa. Suomesta hankitussa kalan savustuspussissa valmistettua lohta (savustuspusseja saa myös Suomikaupasta ja ainakin jossain vaiheessa myös Trader Joe'sta), lisukkeena savupekonilla maustettua ruusukaalia. Lisäksi lämmintä perunasalaattia, tämä tosin ilman savun makua. Olipa todella herkullista, jopa siinä määrin, että jaksan tätä naputella aikaisin sunnuntaiaamuna, vaikka nukkuakin voisi!

Oli niin kiire syömään, että ruokahalua herättävän asettelun sijaan tuli räiskästyä ruoat lautaselle. Mutta hyvää oli!

Lohta savustuspussissa
  • Kalan savustuspussi
  • Lohifile
  • Meri- tai kosher suolaa
  • Mustapippuria myllystä
Kuivaa kala talouspaperilla, lisää mausteet ja lykkää savustuspussiin. Savusta pakkauksen ohjeen mukaan, markkinoilla on uuni- sekä grillikäyttöön tarkoitettuja pusseja. Savustuspusseja, kuten muitakin herkkuja, saa myös Suomikaupasta.
HUOM! Käyttämämme pakkaus antaa 40-45 minuutin kypsennysajan. Ainakin kaasugrillissä kala kypsyy noin puolta lyhyemmmässä ajassa. 


Ruusukaalia pekonin ja sipulin kera
  • Vajaa 5 dl ruusukaalia (1 pint brussels sprouts)
  • 4-5 siivua pekonia
  • Keskikokoinen sipuli (+ salotttisipulia jos talosta löytyy)
  • Oliiviöljyä ja voita
Tämä resepti sopii myös niille jotka pitävät ruusukalia inhokkiruokanaan. Rapea ruusukaali saa savunmakua pekonista, mikä tekee paatuneimmankin ruusukaalivihaajan, no jos nyt aivan ei rakastamaan vihannesta, niin ainakin suhtautumaan siihen uudella, lempeämmällä asenteella. Jos lisukkeesta haluaa tehdä juhlavan, voi sekaan laittaa uunissa tai pannulla paahdettuja, pilkottuja saksanpähkinöitä (walnuts) sekä tujauksen valkoista balsamiviinietikkaa.

Pilko pekoni ja pistä pannuun ruskistumaan, pidä lämpötila kohtuullisena, jotta pekoninrasva ei ala käryämään. Poista ruusukaalin kannasta tummunut pinta, leikkaa neljään osaan pituussuunnassa. Silppua sipuli.
Paista pekoni kullanruskeaksi, poista reikäkauhalla pannusta ja siirrä talouspaperille. Lisää pannuun pekonirasvan joukooon oliiviöljyä ja voita, pari ruokalusikallista kutakin. Kuullota sipulia hetki, lisää ruusukaalit ja paista keskilämmöllä n. kymmenen minuuttia niin että ruusukaali saa hieman paistoväriä, mutta pysyy yhä rapeana. Lisää hienonnettu pekoni ja siirrä tarjoiluastiaan. Tarjoile melko välittömästi.


Lämmin perunasalaatti
  • 1/2-1 kg ohutkuorisia puikulaperunoita (fingeling) tai uusia perunoita
Kastike:
  • Reilu 1 tl sinapinsiemeniä ( jos talosta löytyy, ei välttämätön. mutta antaa mukavan makulisän kun jauhautuu suussa)
  • 2 reilua rkl Dijon sinappia
  • 1 rkl hunajaa
  • 3 rkl shampanjaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • Suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 2-3 rkl siputtuja tuoreita korianterinlehtiä (cilantro)
Keitä perunat kuorineen isossa kattilassa. Halkaise keitetyt perunat pituussuunnassa kahtia; tätä tarkoitusta varten suurikokoinen kattila on onnen omiaan; kuumat perunat pystyy halkaisemaan kattilan pohjalla polttamatta näppejään.
Sekoita kastikeaineet, lisää pottujen joukkoon, kääntele kastike hyvin kahdella lusikalla nostelemalla jotta perunoiden rakenne ei hajoa. Nauti joko heti tai jääkaappikylmänä, molemmat versiot ovat hyviä, totean täällä maha kylmää perunasalaattia pullollaan.

Kuvan salaatissa on valko- ja punakuorisia sekä purppuraperunoita

No comments:

Post a Comment