Saturday, December 17, 2011

Hedelmäkakku Brittein saarilta

Tässä aikaisemmin lupaamani hedelmäkakkuohje. Minullahan paistaminen meni hieman sudeksi kun kiireessä jätin vuokien voitelut puolitiehen.
Samainen hedelmäkakkuresepti löytynee jokaisesta keittokirjasta, joten jymy-yllätyksiä ainesosien tai menetelmänkään suhteen ei ole tiedossa. Leivonnainen kuuluu kuitenkin kuivakakkujen suosikkilistani kärkisijoille ja erityisesti joulun ajan traditioihini.*

Englantilainen hedelmäkakku
  • 200 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 3 munaa
  • 1/2 dl hassel tai pekaani pähkinöitä (käytin molempia)
  • 1/2 dl säilykekirsikoita
  • 2.5 dl kuivattuja hedelmiä ( + mehua hedelmien liotukseen jos ovat ihan  rutikuivia)
  • 5 cl konjakkia
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vaniljauutetta
Leikkele hedelmät pieniksi kuutioksi, murskaa pähkinät. Mikäli hedelmät ova kivikovan kuivia, liota niitä tuoremehussa tai kirsikoiden liemessä. Voit myös laittaa ne konjakkiin ja vaniljauutteeseen  maustumaan. (Vaikka ei olisikaan alkoholin ystävä, kannattaa kakussa käyttää konjakkia, sillä se kuohkeuttaa taikinaa mukavasti. Ja alkoholihan haihtuu paistovaiheessa).
Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhoihin. Kääntele taikinaan hedelmät ja jauhoseos sekä konjakki ja vaniljauute, jos ne eivät ole jo hedelmiä maustamassa.
Nostele taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 C / 350 F noin tunti.

Kakku säilyy hyvin viileässä ja paranee seistessään. Leipominen olisikin hyvä ajoittaa pariin viikoon ennen nauttimista.

*Suomessa asuessani minulla oli hyvän ystäväni kanssa traditiona nauttia Tapaninpäivän iltapäivästä kuivahtaneen hedelmäkakun ja kahvikupposten ääressä. Hedelmäkakkupaloja sitten kostuttelimme Irish Cream-visky -seoksella, Cointreaukin sopii hyvin tähän tarkoitukseen. Maukasta ja hauskaa!

2 comments:

  1. Ihanaa....tulee lapsuus mieleen! Hyvä idea tuo konjakki.

    ReplyDelete
  2. Taitaa olla juuri konjakki, joka tuo sen nostalgisen makumuiston, ainakin täällä päässä :)) Konjakkihan ei varsinaisesti maistu, mutta maustaa kakkua mukavasti, lisäksi joissain ohjeissa kerrotaan sen jopa korvaavan leivinjauheen, itse en ole kuitenkaan kokeillut leipoa ilman leivinjauhetta.

    ReplyDelete