Thursday, December 15, 2011

Jouluisia rosetteja ja sudenkuoppia
Photobucket
Eiliset aikaansaannokseni menevät tuohon sivupalkissa mainittuun sudenkuoppaosastoon. Pidin siis leivontapäivän. Koko touhu alkoi luisua sivuraiteille jo heti kättelyssa. Kun niin tapahtuu, olisi luontevinta lopettaa hetkeksi ja aloittaa alusta uudemman kerran, tämän olen kokemuksesta oppinut, koski sitten puuhasteluni leipomista tai ompeluhommia. En kuitenkaan lopettanut; joulu on kirjaimellisesti jo ovella ja aikani kortilla.

Ensialuiksi paistoin pari englantilaista hedelmäkakkua. Kakkujen maku on oikein kohallaan, mutta ulkonäössä olisi toivomisen varaa. Lahjoiksi suunnittelemani herkut jäävätkin näin oman perheen antimiksi. Laitan kuitenkin reseptin tuonnempana huomautuksella, että vuokien voiteluun kannattaa uhrata aikaa. Kiireessä suihkaisin PAMia ( eikä edes leivontaan tarkoitettua) ja kakut oli vaikeaa irrottaa vuoista.

Piparit ja joulutortut jäävät talossamme yleensä pääosin syömättä. Niinpä tuumasin kuinka piparien makua saisi muihin leivonnaisiin. Päädyin paistamaan rosetteja, lisäsin reseptiin pipareissa käytettäviä mausteita ja kas, jouluisen makuisia syntyi, mallikin on vuodenaikaan sopiva. Ja tuleepa rosettiraudallekin käyttoä muulloinkin kuin vappuna.
Varjopuolena tässä hommassa nyt sitten on se, että vanhana ravintolatyöntekijänä paistorasvan lemu on nenääni vähintäinkin etova ja kotiimme on tarttunut enemmän kuin aavistus nakkikioskin hajua, keittiön tuulikaapin ulkovaatteisiin muiden muassa.

Rosetteja paistaessa onnistumisen ja turvallisuudenkin kannalta ehdottoman tärkeää on oikea paistolämpötila. Lisäksi on tärkeää painaa visusti mieleen, että mikäli rasva leiskahtaa tuleen, sitä ei saa missään nimessä sammuttaa vedellä! Paistoastian kannen onkin oltava välittömässä läheisyydessä, jotta mahdollisen palon voi sammuttaa tukahduttamalla.
Photobucket

Rosetit

  •  2 kananmunaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1.5 dl maitoa
  • 1.5 dl vehnäjauhoja 
  • hyppysellinen suolaa
  • 1 rkl kanelia
  • 2 tl inkivääriä
  • 2 tl neilikkaa
  • 1 rkl appelsiinin kuorta
  • tomusokeria koristeluun
Paistamiseen kasviöljyä. Lisäksi tarvitset lämpomittarin ja reikäkauhan sekä talouspaperilla peitellyn vadin jolle rosetit paiston jälkeen laitetaan vetäytymään. Ja luonnollisesti rosettiraudan.

Riko munien rakenne, sekoita aineista lettutaikinan tapainen seos. Laita paistoöljyä paksupohjaiseen kattilaan sen verran, että rosetit mahtuvat soljuvasti kääntymään. Lämmitä öljy 180 C asteiseksi. Kasta rosettirauta taikinaan siten, että raudan pohja ja laidat kostuvat, mutta yläpinta jää puhtaaksi. Kasta rauta öljyyn, odota kunnes taikina irtoaa raudasta. Paista rosetteja kerrallaan vain muutamia, jottei öljylämpotila pääse putoamaan. Nosta reikakauhalla paperille vetäytymään, koristele lopuksi tomusokerilla.



2 comments:

  1. Kyllä on Tuulevi ihanan näköiset! Lähetä tänne Itävaltaan 10 kpl kiitos! Pika express please!

    ReplyDelete
  2. Sofia,

    Laittaisin tulemaan, mutta kaikki on jo syöty! Seuraavalla kerralla sitten :)

    ReplyDelete