Monday, October 11, 2010

Aika maukas kanasalaatti

Vietin eilisen keittiön kaakeleiden ja tämän blogini kanssa painien. Kaakelit irtoavat vähän kerrallaan ja bloginikin alkaa muistuttaa jotain sellaista miltä haluan sen näyttävän.


Talomme muu väki oli eilisen toisaalla, eli seuranani vain koirat kilkattelin kaakeleita irti seinistä. Välillä koiruudet tulivat liian lähelle ja pelkäsin sirpaleiden sinkoutuvan hauvaparkojeni silmiin. Koirille ei taideta valmistaa suojalaseja.

Olin lähellä sortua uhraamaan hyvän nälkäni voileipäpäivälliseen; yksin ollessani ruoanlaittohalut ovat huomattavasti vähäisemmät kuin silloin kun aterian jakaa muiden kanssa. Kaivoin pakkasesta kaksi luutonta ja nahatonta kanan rintafilettä (kooltaan melko pieniä siis), jotka lyhyen mikroaaltokäynnin jälkeen kuutioin pieniksi. Valurautapannuun runsaanlaisesti öljyä keskilämmöllä ja kanat sinne muhimaan. Kun kanat alkoivat olla kypsiä heitin sekaan n. desin valkoviiniä ja nostin lämmön korkealle, jotta neste imeytyi/kiehui vikkelästi. Nesteiden haihduttua ruskistin kanapaloja vielä hieman että saivat väriä. Lopuksi suolaa ja mustapippuria.



Salaattina baby -rukolaa (arugula) seassaan saksanpähkinöitä (walnuts).

Salaattikastike:
  • n. 1 rkl shampanjaviinietikkaa (valkoviinietikkakin käy)
  • reilu rkl dijon sinappia
  • vajaa teelusikallinen hunajaa
  • n. 1 dl oliiviöljyä
  • vajaa 1 dl Feta juustomurusia
  • mustapippuria ja suolaa
Kaikki ainekset sekaisin ja sekoitetaan kääntelemällä baby rukolaan ja pähkinöihin. Salaattia pediksi lautaselle, kanakikkareet päälle ja nam! Yksikertaista ja hyvää!

P.S. Salaattikastiketta tuohon yhden naisen annokseeni laitoin n. 1/4 tekemästäni. Kastike kannattaa sekoittaa salaattiin vasta aivan viime hetkellä ennen tarjoilua, koska se lötkistää salaatin lehdet melko nopeasti. Muutenkin salaattikastikkeiden kanssa kannattaa olla nuuka; vetinen salaatti ei kummaa herkkua ole.

No comments:

Post a Comment