Tuesday, October 12, 2010

Kun voro iskee niin Ladurée lohduttaa

Vaikka muutaman postauksen olenkin jo saanut aikaiseksi, niin äskeisen reilun viikon hiljaiseloni syynä oli se, että piipahdin taas Pariisissa. Kertakaikkisen p:ska reissu. Pariisissa oli kyseisenä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna terrorismivaroitus, jonka erityiskohteena amerikkalaisturistit. Matkustajia kehotettiin olemaan valppaina kaikissa turistikohteissa.

Koska meikä uskoo aika helposti varoituksen sanaan, päätin turistipyydysten sijaan jäädä illastamaan hotelliimme. Meitä oli H-hotellin baarissa useampi työkaveri illastamassa, muita asiakkaita siellä ei havaintojeni mukaan ollut. Vaihdoin mielipiteitä yhden työkaverini kanssa, kun huomasin kirjaimellisesti käteni alla sekuntia aikaisemmin olleen käsilaukkuni kadonneen. Siinä meni Louis Vuitton laukun lisiksi kahdet kännykät, ajokortit sekä useampi luottokortti. Hotellin turvapäällikkö menetti totaalisesti hermonsa tapauksen takia, väitti vieläpä valehtelijaksi. Loppuillan ja reippaasti yli keskiyön vietinkin sitten poliisien kera raporttia laatien.

Oudointa tapauksessani on se, että kyseisen suuren, H-alkuisen hotelliketjun turvajärjestelyt ovat aivan retuperällä. Hotellihuoneissa on ollut lukuisia varkauksia, majoittuminen rautatieasemalle lienee turvallisempaa hotellin ulkopuolisten hortoillessa pitkin hotellia kenenkään estämättä.

No tekevälle sattuu ja paljon tekevälle sitä suuremmalla todennäköisyydellä. Vaikka tapaus on vielä kaikkiea muuta kuin loppunkäsitelty, hienoista lohtua saan sallimalla itselleni Laduréen herkkuja, vaikka ne normaalisti kuuluvatkin korkeintaan sunnuntaipäivieni repertuaariin.



Vaikka et osaisi ranskaa sanaakaan, on yksi nimi, joka siis kannattaa painaa mieleen siltä varalta että makeanhimo iskee tai muun sortin shokki osuu kohdalle; Ladurée.
Vuonna 1862 perustetusta leipomosta on kasvanut käsite, joka tunnetaan kautta maailman.

Laduréen tunnetuin tuote on Macaroon mantelileivonnainen joita valmistetaan päivittäin maailmanlaajuisesti huikeat 15000 kappaletta. Kullekin kaudelle kehitetään oman makuisensa nimikko macaroon, vakituisesti valikoimissa ovat mm. suklaa, vanilja, kahvi ja sitruuna, muutamia mainitakseni.



Pariisin lippulaiva Ladurée sijaitsee osoitteessa:
75 Avenue des Champs Elysées

Tel. : + 33 1 40 75 08 75

No comments:

Post a Comment