Sunday, October 10, 2010

Cup Cakes vääntöä urakalla

Tämä blogini ajoitus osui kerrassaan nappiin, NOT! Ikivanhasta liedestämme hajosi uuni ja jo talon ostovaiheessa neljä vuotta takaperin tiesimme, että keittiö on laittettava heti ensitöikseen uusiksi. Olimme varanneet keittiöremontille oman osuuden varoistamme sivuun.

Kun sitten asetuimme taloksi havaitsimme muutamia yllättäviä, välitöntä korjausta vaativia asioita. Kuten ikkunat, jotka olivat peräisin vuodelta 1926, jolloin tämä kotimme on rakennettu. Ikkunoista veti ja lämmitimme tammikuun pakkasilla arvatenkin myös talomme ympäristöä lämmön karatessa taivaan tuuliin.
Sitten tuli kevät ja vuosisadan tulvat, jotka saivat kellarimme muistuttamaan uima-allasta. Päädyimme lopulta uusimaan pihaviemäröinnin kokonaan, sekä asentamaan upouuteen sadevesikaivoon pumpun, joka tietyn rajan ylittyessä alkaa siirtämään vettä suoraan kadulle. Eli keittiöremonttiin varatut rahat hupenivat korjaustöihin. Ai niin, myös autotallin katto piti uusia, ei siitä nyt kuitenkaan tämän enempää.
Nyt keittiöremonttia ei voi enää siirtää, joten meidän perheellä on edessä tiukempaakin tiukempi talouden pito tulevina kuukausina. Lauantai-illan riemuksi nikkaroin kaakeleita keittöän seinistä, joita joku aiemmista omistajista keksi laittaa kaikille neljälle seinälle.


Takaisin varsinaiseen aiheeseen, eli tyttäreni koulun Bake Sale  -leivonnaismyyjäisiin... Olen muutamaan otteeseen paistanut myyjäisiin Cup Cakesejä eli kuppikakkuja, jotka jostain syystä ovat olleet varsinainen myyntimenestys. Yksittäiskappaleina myytävillä kakkusilla on saatu kerättyä myös ihan mukavat summat hyvään tarkoitukseen. Tätä nykyä odotusarvo on, että toimitan juuri kuppikakkuja, vaikka omahyväisesti totean, että osaan kyllä paistella muitakin herkkuja.

Myyjäiset ovat ensiviikolla ja keittiöni muistuttaa tällä hetkellä luurankoa, hella tosin on vielä paikallaan. Uudet kodinkoneet ja kaapistot tulevat loppuviikosta. Mennee vähintäinkin pari viikkoa kunnes köökkini taas toimii, eli pakko pyytää naapurin uunia kakkupaistojeni avuksi. Ja taidanpa tehdä sekä kakut että kuorrutteet kaupan valmiista seoksista, vaikka transrasvaa sisältävinä tuotteina ne eivät kuulu kodissani syötävien ruokien joukkoon.


Ohessa on valokuva, jossa osa viimekertaisesta kakkusaldosta. Homma toimii kätevimmin niin, että täyttää useamman pursotuspussin erivärisillä kuorrutteilla ja pursotinkärjillä ja koristelee tietyn määrän kakkuja liukuhihnamenetelmällä. Eli pursottaa vaikkapa vihreät koristeet kakkuihin, minkä jälkeen on vuorossa vaaleanpunainen jne, sen sijaan että koristelisi yhden kakun kerrallaan valmiiksi. Toki parempaan tulokseen pääsee, jos koristelee kakku kerrallaan, mutta kun koristeltavia kakkuja on noin sata, kuten tapauksessani, tuo liukuhihnamenetelmä on osoittautunut toimivaksi.

Kakut valmistan kahdesta eri taikinasta, näin syntyy kolmenlaisia kakkuja; kolmansissa sekoitan kahta taikinaa siten, että täytän paperoidun vuoan vajaa puolilleen ja pursottimella lisään toista taikinaa. Kun taikinan pursotusvaiheessa tekee ranteella kiertoliikkeen, on lopputulos hieman tiikerikakkua muistuttava, edellyttäen tietysti että käytetyt taikinat ovat eri värisiä.

Muffinssit vs. Cup Cakes

Mikä sitten on muffinsin ja kuppikakun ero? Kuppikakut ovat miniatyyrikakkuja, jotka valmistetaan kakkutaikinasta. Kananmunien vaahdottaminen sähkövatkaimella on keskeistä mehevien kuppikakkujen syntymiseen. Voi on usein raaka-ainelistalla.
Muffinsit taasen valmistetaan eräänlaisesta "leipäseoksesta", jossa märät ja kuivat aineet sekoitetaan keskenään ilman sen suurempaa kananmunien vaahdottamista. Muffinssitaikina sisältää usein öljyä. Muffinsit ovat rakenteeltaan hötöisempiä, lisäksi niille on tyypillistä "Muffin top", joka leviää reippaasti vuokapaperina leveämmäksi.

Kuppikakut

  • 6 kananmunaa
  • 4,5 dl sokeria
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 4,5 dl pehmeää, suolaamatonta voita
  • reilu 1 dl 2% maitoa
  • 2 tl juoksevaa vanilja uutetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää munien joukkoon. Kaada joukkoon voi-maito-vaniljaseos ja sekoita taikinaksi. Kaada vuokiin, täytä noin 1/2 - 2/3. Paista 175 C (350 F) asteessa n. 20 minuuttia kunnes kakkuun pistetty hammastikku tulee kuivana ulos herkusta. Anna jäähtyä ja koristele.

Kakut voi koristella kermavaahdolla, voipohjaisela kuorrutteella, suklaalla, mitä nyt mieleen juolahtaa.

Voikuorrute

  • 1 dl pehmeää suolaamatonta voita
  • n. 5 dl tomusokeria siivilöitynä
  • Muutama pisara vaniljauutetta tai sitruunan mehua

Voikuorrutteeseen saa makua lisäämällä vaniljan tai sitrunan sijaan esim:

  • 1 rkl kaakaojauhetta liuennettuna ruokalisikalliseen kuumaa vettä
  • 1 rkl pikakahvijauhetta sekoitettuna ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä
  • 2 rkl raastettua sitruunan, appelsiinin tai limetin kuorta
Lisäämällä kuorrutteeseen karamelliväriä saa juuri sopivan värisiä koristeita; muista kuitenkin lisätä väriä äärimmäisen pieninä annoksina.

    No comments:

    Post a Comment